Rinnekodit on Diakonissalaitoksen konserniin kuuluva valtakunnallinen toimija, joka tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, riippuvuushäiriöisille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille.
Rinnekodit syntyi, kun Rinnekoti, Diakonissalaitoksen Hoiva ja Caritas Palvelut yhdistyivät saman brändin alle vuoden 2023 alussa.
Sivustouudistus alkoi henkilökunnan haastatteluilla ja työpajoilla kesäkuussa 2022. Haastatteluissa keräsimme tarkempaa tietoa yrityksestä ja sen toiminnasta henkilöstön kautta. Työpajoissa syvensimme tätä tietoa ja keskityimme erityisesti yrityksen asiakkaisiin ja muihin verkkosivuston tuleviin käyttäjiin, kuten esimerkiksi potentiaalisiin työntekijöihin sekä heidän tarpeisiinsa. Jokaiselle käyttäjäryhmälle löydettiin vähintään yksi avainsisältö, joka tuodaan näkyvästi esille, unohtamatta myös muita mahdollisia tarpeita.
Haaste
Projektin haasteena oli saada aikaan toimiva ja palveleva kokonaisuus, joka tuo yhteen kolme aiempaa sivustoa. Aiempien sivustojen sisällöt olivat osittain päällekkäisiä ja samanlaiset sisällöt oli esitetty eri tavoin. Uudesta sivustokonseptista haluttiin helposti ymmärrettävä ja selailtava sivusto, josta eri käyttäjät löytäisivät helposti itselleen tärkeimmät sisällöt.
Rinnekodit-brändiä luotiin verkkosivustoprojektin kanssa samaan aikaan ja aikataulu oli haastava. Verkkosivusto on lisäksi ensimmäinen ulostulo, jossa uusi brändi otettiin laajemmin käyttöön, joten esimerkkejä ilmeen sovelluksista oli vain vähän tarjolla käyttöliittymän suunnittelun tueksi.
Ratkaisu
Rinnekotien uusi sivusto suunniteltiin ja rakennettiin ketterästi uutta brändiä henkiväksi. Tärkeimpiä tunnistettuja käyttäjäpersoonia osallistettiin prototyyppivaiheessa, jolloin sivustoa, sen rakennetta ja toiminnallisuuksia testattiin. Käyttäjätestauksista saatiin arvokasta palautetta, joka huomioitiin suunnittelussa.
Tuimme Rinnekoteja myös sivuston rakentamisessa ja sisältöjen syöttämisessä ennen julkaisua, jolloin asiakkaallemme jäi enemmän aikaa varsinaisten sisältöjen luomiseen. Tiukasta aikataulusta selvittiin avoimella viestinnällä ja hyvällä organisaatiorajat ylittävällä yhteistyöllä – teknisen toteutuksen sivustolle teki Evermade.
”Yhteistyö Exove Designin kanssa oli sujuvaa ja olemme hyvin tyytyväisiä lopputulokseen. Toiveitamme ja palautettamme kuunneltiin herkällä korvalla pitkin matkaa ja esimerkiksi meille tärkeät saavutettavuusasiat otettiin huomioon jo suunnittelun alkuvaiheesta lähtien. Rinnekodit.fi-sivusto on otettu hyvin vastaan, ja designer on tukenut myös sivuston jatkokehityksessä.”
Oletko aikeissa uudistaa organisaatiosi sivuston? Autamme uudistuksen kaikissa vaiheissa, aina määrittelystä alkaen. Ota meihin yhteyttä ja suunnitellaan teille uusi toimiva kokonaisuus!