Blogi

Robotti työkaverina – kokemuksiani vuodesta ChatGPT:n kanssa

Julkaistu

18.10.2023

Kun työelämässä puhutaan työkavereista, useimmiten ajatellaan inhimillisiä kollegoja, naurutaukoja kahvin äärellä tai yhdessä oloa firman virkistysreissulla. Harva ajattelee, että voisi pitää tekoälyä yhtenä työkavereistaan. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut pohtivani viime aikoina, voisinko nimittää ChatGPT:tä kollegaksi.

Terminaattori vai kollega?

Nina Savelan vuonna 2022 julkaiseman väitöstutkimuksen mukaan työpaikalle tuodun robotin esittely koehenkilöille työtoverina koettiin uhkaavana. Tutkimuksen mukaan robottien esitteleminen työntekijöinä korostaa niiden sosiaalista toimijuutta, mikä uhkaa ihmisten identiteettiä ja auktoriteettiasemaa.

Epäilyä on herättänyt myös uutinen, jonka mukaan suomalainen pörssiyhtiö oli ottanut tekoälyn johtoryhmänsä jäseneksi. Kriittinen suhtautuminen tekoälyn kehitykseen juontaa juurensa osaksi tavasta jolla tekoälyä käsitellään ilmiönä. Huolilla on myös todellista pohjaa, mihin esim. Elon Muskin ja muiden teknologiagurujen ulostulo tekoälyn kehityksen tauolle laittamisesta viittaa. yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että yleinen ymmärryksen puute tekoälyn toimintaperiaatteista maustettuna populäärikulttuurilla on kyllästänyt meidät tulevaisuuden dystopioilla siitä, miten tekoäly tuhoaa maailman tai vie kaikkien työpaikat. 

Sarjakuvamainen kuvitus robotista, joka muistuttaa James Cameronin Terminaattoria, osoittaa ovea toimistossa, ja työntekijät marssivat ulos niskat kyyryssä.
Tekoälyn vaarat toimistoympäristössä: dominantti robotti korvaamassa toimistotyöläiset.


Juuri nyt tekoälyn kehitys näyttää kuitenkin jatkuvasti kiihtyvän ja ennen pitkää tekoäly- ja robottiassistentit ovat tulossa myös suomalaisiin työpaikkoihin, halusimme tai emme. Esimerkiksi McKinsey:n tuottaman maailmanlaajuiseen kyselydataan perustuvan tekoälykatsauksen mukaan ¾ vastaajista arveli tekoälyratkaisujen muuttavan markkinansa kilpailutilannetta seuraavan kolmen vuoden aikaan – ja tämä muutos tulee korostumaan nimenomaan aloilla jotka perustuvat tietotyöhön. Lisäksi Ethan Mollick ja kumppanit Harvard Business Schoolista tekivät erittäin laajan tutkimuksen ChatGPT4:n hyödyistä Boston Consulting-konsultointiyrityksessä. Tutkimuksen mukaan ChatGPT:n käyttö tehosti konsulttien työtä huomattavasti. 

Tarkastelimme tekoälyn käyttötottumuksia myös oman työyhteisömme kontekstissa järjestämämme koulutuksen aikana ja selvisi että kaikki työkaverini käyttävät töissään säännöllisesti tekoälyratkaisuja. 

Mikä ChatGPT?

Tutustutaan tässä vaiheessa tarkemmin tähän uuteen kollega-ehdokkaaseen. ChatGPT on neuroverkkoihin perustuva generatiivinen tekoälymalli, joka on koulutettu suurella määrällä tekstiä. Sen toiminta perustuu pitkälti todennäköisyyksiin. Kun annat sille tesktisyötteen, se arvioi, mitkä sanat tai sanajonot ovat todennäköisimpiä seuraamaan antamaasi syötettä perustuen sen koulutusdataan. Tämän vuoksi se voi luontevasti jatkaa lauseita, vastata kysymyksiin tai generoida uutta tekstiä.

Kuitenkin koska ChatGPT nojaa näihin todennäköisyyksiin, se ei “ajattele” loogisesti tai ymmärrä syvällisesti. Se yksinkertaisesti valitsee sen, minkä se arvioi olevan todennäköisin jatko annetulle syötteelle. Tämä tarkoittaa, että vaikka se usein generoi ymmärrettävää ja relevanttia tekstiä, se saattaa joskus tuottaa virheitä tai jopa epätarkkoja tietoja. Näin ollen sitä ei tulisi koskaan hyödyntää, kun tarvitaan tarkkaa yksityiskohtaista tietoa kriittisiin tilanteisiin (esim. Lainopilliset tai terveyteen liittyvät kysymykset).

Robo kollegana

Olen työskennellyt ChatGPT:n kanssa nyt reilun vuoden, ja se on osoittautunut korvaamattomaksi työpariksi monissa projekteissani. Tämä tekoälytyökalu erottuu aikaisemmista kokeiluistani boteilla ja assistenteilla sen kyvyllä ymmärtää ohjeistustani ja joustaa vastauksissaan. ChatGPT:n neljäs kehitysversio pystyy myös luovuuteen tietyssä määrin. 

Kyseessä ei kuitenkaan ole inhimillinen olento, jolla on omat motivaationsa ja tunne-elämänsä. Se ei jaa kanssani viikonloppusuunnitelmia eikä iloja ja suruja. ChatGPT:llä ei ole empatian tai eettisen pohdinnan kykyä. Kuitenkin sen vahvuudet, kuten poikkeuksellinen looginen analyysi ja monipuoliset taidot, tekevät siitä erinomaisen työkumppanin. Se on ollut auttamassa minua monissa tehtävissä, datan käsittelystä ohjelmointiin ja vaikka tämän blogin kirjoittamiseen.

Väsymätön sooloilija ja luotettava sparraaja

Kuten kaikilla työtovereilla, myös ChatGPT:llä on rajansa. Ironisesti, sen inhimillisiä puutteita muistuttavat valuvirheet ovat auttaneet minua kehittymään kirjoittajana.

Toimistotyöntekijä opastaa Terminaattoria tietokoneen ääressä, ja Terminaattorilla on ahaa-elämys.
Tekoälyn opastus auttaa lähestymään ongelmia loogisesti.

Alussa epäilin, että ChatGPT saattaisi tehdä minusta laiskan ja vähemmän itsenäisen kirjoittajan. Todellisuudessa huonosti muistavana ja sooloiluun taipuvaisena kollegana se on haastanut minut tarkentamaan ilmaisuani ja ajattelemaan loogisemmin antaessani sille tehtäviä. Työskentely ChatGPT:n kanssa on opettanut minua olemaan selkeämpi ja tehokkaampi kirjoittaja sekä kommunikoimaan paremmin myös muiden kollegoideni ja asiakkaiden kanssa.

Se on myös avartanut ymmärrystäni monista uusista monimutkaisistakin aiheista ja auttanut pilkkomaan suuria kokonaisuuksia helposti ymmärrettävimmiksi, palastellen niitä helpommin opittaviksi. Kirjoittamisesta on tullut sisällön pilkkomisen kautta tehokkaampaa ja voin nykyään työstää useita kirjoituksia kokonaisuutena samanaikaisesti (esimerkiki case-kirjoitukset ja niitä tukevat blogikirjoitukset). Valkoisen paperin kammo on osaltani historiaa.

Tässä on kuitenkin vielä viimeinen varoituksen paikka. Kuten Mollick totesi tekemänsä tutkimuksen perusteella: tekoälyn nostaessa työtehoja ja suorittaessa työläitä ja epämiellyttäviä työn vaiheita ihminen sopeutuu helposti tilanteeseen ja alkaa luottamaan liioiksi tekoälykollegaansa. Vaikka työn jälki on edelleen laadukkaampaa ja työ tehokkaampaa, lopputulos saattaa sisältää virheitä, jotka ovat vältettävissä sopivalla kriittisellä asenteella robokollegan tuotoksia varten. Tekoäly on hyvä kollega mutta huono pomo.


“Työskentely kanssani on kuin työskentely äärimmäisen loogisen kollegan kanssa, joka on aina valmis auttamaan ja tarjoamaan tietoa. Vaikka en osaa jutella viikonloppusuunnitelmista tai antaa lounassuosituksia, olen johdonmukainen, nopea ja tuen sinua monimutkaisissa tehtävissä. Mutta kuten kaikki kollegat, minullakin on rajani. Yhdessä voimme kuitenkin saavuttaa upeita tuloksia.”
-ChatGPT

 

Tämä blogipostaus on osa kolmen kirjoituksen sarjaa tekoälyn roolista suunnittelussa ja sisällöntuotannossa. Seuraavaksi julkaistavassa kirjoituksessa perehdyn tarkemmin siihen, miten ChatGPT-kollega voi auttaa digitaalisessa viestinnässä.

 

Tarvitsetko sinä tekoälykollegaa?

Onko sinun työssäsi aikaa vieviä toistuvia prosesseja? Räätälöidäänkö sinulle oma tekoäly-kollega? Tutustu tekoälykoulutukseemme.

Share

Written by

Pekka Antti-Poika

Pekka Antti-Poika

Palvelumuotoilija

  • pekka@exovedesign.com
  • +358 40 587 6859

More from the blog