Palvelut

Sisältömuotoilu asiakkaan kokemuksen ytimessä

Sisältömuotoilu ja huolella suunniteltu asiakaskeskeinen digiviestintä ovat vaikuttavan ja menestyvän verkkopalvelun ydin. Verkkopalvelun sisältö ei ole vain tuotteiden tai ominaisuuksien listausta tai organisaatiolähtöisiä sisältöjä, vaan parhaimmillaan dialogia, joka tempaa asiakkaan mukaan palvelevaan vuorovaikutukseen.

Kun ihminen kohtaa oikeanlaiset, omaan tarkoitukseensa, tarpeeseensa ja motivaatioonsa vastaavat sisällöt oikeassa digitaalisessa kanavassa oikeaan aikaan, avautuu polku, jota rakentamalla voimme luoda molemminpuolisesti hyödyttäviä palvelusuhteita.

Luomalla aitoa asiakasdialogia avaat myös mahdollisuuden tutustua asiakasryhmiisi syvällisemmin ja kerätä arvokasta dataa palvelukehitystä varten. Kun sisällöntuotanto integroidaan osaksi asiakaskokemuksen kehittämistä, verkkopalvelun arvo saadaan nostettua uudelle tasolle sekä palvelukokemuksen että liiketoiminnan tavoitteiden edistämisen kannalta.

Sisältömuotoilu on osa kaikkia Exove Designin suunnitteluprosesseja, ja kaikki luomamme sisältö pohjautuu syvälliseen asiakasymmärrykseen. Tältä sivulta voit lukea tarkemmin erilaisista sisältömuotoilun palvelukokonaisuuksistamme:

 

Mitattavan hyvä käyttökokemus

Millainen on sivustosi asiakaskokemus? Löytävätkö kävijät etsimänsä? Tulokselliseen, vaikuttavaan verkkoviestintään tarvitaan yksittäisten sisältöjen lisäksi palvelun käyttöä tukeva ja toimintaan ohjaava sisältörakenne. Jokaisen palvelupolun, sivupohjan ja sivuelementin tulee solahtaa osaksi kokonaisuutta, joka auttaa käyttäjää löytämään olennaisen.

Käyttäjäkokemusta seuraamalla saat kattavamman kuvan palvelun toimivuudesta ja tunnistat kohdat, joihin kehitysresurssit kannattaa panostaa. 

Verkkopalvelun sisältöauditoinnissa käymme läpi palvelun käyttäjäkokemuksen, analysoiden palvelupolkujen, sisältöjen ja sivurakenteiden toimivuuden. Tilaa auditointi, saat tuloksena listan konkreettisia toimenpiteitä, joilla nostat palvelusi käytettävyyden seuraavalle tasolle. 

Asiakasymmärrys & käyttäjäkokemus: näissä voimme auttaa

  • Palvelupolkujen kehittäminen, konversio-optimointi
  • Käytettävyys ja saavutettavuusauditoinnit
  • Käyttökokemuksen mittaaminen
  • Asiakas- ja kohderyhmätutkimus
  • Mediatutkimus

 

Lue blogista: Kuinka asiakaspersoonat auttavat asiakaskokemuksen kehittämisessä?

Kasvata organisaatiosi vaikuttavuutta

Digiviestinnän kehittäminen kulkee käsi kädessä verkkopalveluiden rakentamisen ja kehittämisen kanssa. Olipa verkkopalvelusi vasta suunnitteilla tai jo täydessä toiminnassa, me Exove Designilla autamme sinua saamaan siitä parhaan hyödyn irti. Jotta voisimme rakentaa merkityksellisen verkkopalvelun kanssasi, haluamme auttaa sinua ymmärtämään mitä asiakaslähtöinen digiviestinnän kehittäminen on ja kuinka vaikuttavaa viestintää luodaan juuri sinun kohderyhmillesi. Me ymmärrämme digiviestijän ja asiakaskokemuksen rakentajan arkea ja osaamme tarjota ratkaisuja, joilla saat työstäsi sujuvampaa ja vaikuttavampaa.

Merkityksellinen ja aidosti vaikuttava verkkosisältö perustuu:

  • Kohderyhmätuntemukseen
  • Kohderyhmien motivaatioiden, tarpeiden ja tavoitteiden tuntemiseen (hakuintentiot)
  • Monikäyttöisiin, modulaarisiin, kohderyhmälähtöisiin sisältökokonaisuuksiin 
  • Oikein skaalattuun personointiin 
  • Strategisesti merkittäviin mittareihin (KPI:t) 
  • Jatkuvaan mittaamiseen ja siihen reagointiin 
  • Monikanavaiseen asiakaskohtaamiseen ja läsnäoloon kohderyhmälle sopivassa kanavassa oikeaan aikaan 

 

Valjasta verkkopalvelusi tukemaan liiketoiminnan strategiaa

Verkkoviestintä on tehokas keino edistää liiketoiminnan tavoitteita, olipa kyseessä myynnin kasvattaminen, viestin välittäminen tai asiakaskokemuksen parantaminen. Samoin kuin muunkin liiketoiminnan, myös verkkoviestinnän tulee määrittyä yrityksen tai organisaation strategian mukaan. 

Sisältö tarvitsee taakseen suunnitelman ja konkreettiset tavoitteet, jotta sillä saa aikaan todellista vaikutusta. Sanoittamalla strategia viestinnän tekemisen näkökulmasta luodaan selkeät tavoitteet viestintätyölle, ja linjaamalla sisällöt tukemaan strategiaa saamme aikaan vaikuttavuutta ja mitattavia tuloksia.

Vaikuttavampaa sisältöä? Näissä voimme auttaa:

  • Sisällöt tukemaan strategiaa
  • Verkkopalvelun tavoitteiden määrittäminen
  • Sisältö- ja viestintäosaamisen jalkauttaminen
  • Sisältökonseptit
  • Sisällöllinen valmistautuminen verkkosivuston uudistukseen
  • Hakukoneoptimointi, somemainonta, markkinoinnin automaatio
  • Dynaaminen sisältö ja personointi

 

Ilman sisältöä verkkopalvelu on vain ontto kuori. Älä siis jätä sisältöjä viimeiseksi – varmista, että alustasi palvelee viestinnän tarpeita kestävästi!

Lue blogista: Miten purat strategian viestinnän fokusalueiksi?

Tiedätkö sisältöjesi arvon?

Verkkopalvelusi kerää arvokasta tietoa asiakkaista ja kohderyhmistä – ottamalla datan käyttöön teet todistetusti vaikuttavaa viestintää, ja osaat myös varautua tulevaisuuteen. 

Mittaamalla viestinnän vaikuttavuutta teemme kehityskaaret näkyviksi. Kun usein abstraktilta tuntuva viestintätyö saadaan tehtyä näkyväksi ja merkitykselliseksi, on myös viestintään käytettyjen resurssien arvo helppo todentaa. Yhdessä voimme sukeltaa pelkkiä raportteja syvemmälle, ja luoda juuri sinun organisaatiollesi sopivan mittaamisen mallin joka aidosti tukee viestintää ja kertoo tavoitteiden toteutumisesta.

Palvelumme vaikuttavuuden mittaamiseksi:

  • Mittarit ja niiden määrittäminen
  • Laadukkaan datan kerääminen, GDPR ja evästeet
  • Arvokkaat havainnot analytiikasta
  • Datan hyödyntäminen arjessa
  • Ymmärrettävät, helppokäyttöiset raportit ja dashboardit

 

Tutustu data- ja analytiikkapalveluihimme

Viestintäklinikat – osallistava digiviestijän kehitysmalli

Tiedätkö minkälaista sisältöä sinun kohderyhmäsi tarvitsevat selvitäkseen arjestaan, parantaakseen päiväänsä tai helpottaakseen elämäänsä juuri nyt? 

Me autamme sinua kartuttamaan ymmärrystä sekä jatkuvilla datankeruumalleilla että projektimallisilla syväsykelluksilla. Valitsemme kanssasi kohderyhmille relevantin kanvapaletin sekä luomme joustavan digiviestinnän tekemisen mallin, joka elää joustavasti kohderyhmäymmärryksen karttuessa. 

Klinikkamalli tarjoaa digitaalisten sisältöjen kanssa työsekenteleville henkilökohtaista tukea ja sparrausta käytännön tasolla ja kohdennettuna tunnistettuun tarpeeseen.

Klinikoissa sisältöjen kanssa tekemisissä olevien ihmisten resursseja käytetään joustavasti ja tarpeen mukaan viestinnän tavoitteiden edistämiseen. Samalla opitaan johdetusti uusia taitoja, kehitetään viestintää suunnitelmallisesti ja jalkautetaan laajempaa verkkostrategiaa osaksi jokapäiväistä työtä. Konkreettisten tavoitteiden kautta työlle saa rakennetta ja oppimisen tulokset näkyy oman käden jälkenä käytännössä. 

Sisältövetoinen verkkopalvelu-uudistus

Sisältötyö on urakka, jota ei tule väheksyä. Toteuttamalla sisältösuunnittelun hallitusti jo varhaisessa vaiheessa selkeytät palvelukokonaisuuden, varmistat, että vastaat asiakkaiden tarpeisiin ja annat aikaa sisällön luomiseen rauhassa ja huolella. Määrittämällä ja konkretisoimalla tarpeet jo varhaisessa vaiheessa prosessia, saat enemmän irti myös palvelun konseptointivaiheesta ja säästät rahaa toteutuksessa. 

Ota yhteyttä, kerromme miten uudistat verkkopalvelusi fiksusti.

 

Lue lisää blogista:

 

Tutustu muihin palveluihimme

Share